Hiukkasfysiikan avoin data opetuksessa

Europe/Helsinki
Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Description
Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERNissä toimiva CMS-koe on julkistanut ja tulee julkistamaan keräämäänsä hiukkasfysiikan tutkimusdataa avoimesti saataville. Avoin data tarjoaa runsaasti motivoivia mahdollisuuksia fysiikan opetukseen! Sen avulla päästään tekemään oikeaa fysiikan tutkimusta sekä opettamaan innostavasti hiukkasfysiikkaa ja yleisesti mittaustulosten tulkintaa ja analyysia. Fysiikan lisäksi avoimelle datalle löytyy käyttökohteita esimerkiksi matematiikassa, tilastotieteessä ja ohjelmoinnissa. Kaksipäiväisessä koulutuksessa opitaan tarvittavat tietotaidot avoimen datan hyödyntämiseen opetuksessa. Lisäksi laaditaan omavalintaista avointa dataa hyödyntävää opetusmateriaalia joko itsenäisesti tai pienryhmissä. Laaditut materiaalit jaetaan koulutuksen lopuksi kaikkien osallistujien käyttöön. Työkaluina tutustutaan Jupyter Notebook -sovellukseen sekä Python 3 -ohjelmointikieleen. Osallistuminen ei edellytä minkäänlaista ohjelmointitaustaa, mutta kurssi sopii hyvin myös Pythonia aiemmin käyttäneille, sillä ohjelmoinnin taso on kunkin osallistujan päätettävissä omien intressien mukaan. Kouluttajina kurssilla toimii CMS-kokeen Data Preservation and Open Access -projektin koordinaattori Kati Lassila-Perini Fysiikan tutkimuslaitoksesta sekä Paavo Rikkilä Jyväskylän yliopistolta. Tutoreina on mukana hiukkasfysiikan jatko-opiskelijoita Fysiikan tutkimuslaitoksesta. Tervetuloa ainutlaatuisen avoimen datan pariin!
  • Wednesday, 29 March
    • 09:00 09:15
      Tervetulosanat 15m
    • 09:15 09:45
      Osanottajien esittely ja kurssin tavoiteet 30m
    • 09:45 11:15
      Sukellus hiukkasfysiikkaan 1h 30m
      Speaker: Kati Lassila-Perini (Helsinki Institute of Physics (FI))
    • 11:15 12:15
      Lounas 1h
    • 12:15 14:30
      Tutustuminen työkaluihin 2h 15m
      Speaker: Paavo Rikkilä
    • 14:30 15:00
      Kahvitauko 30m
    • 15:00 17:00
      Materiaalin ideointi 2h
  • Thursday, 30 March
    • 09:00 09:30
      Eilisen koonti 30m
    • 09:30 11:15
      Materiaalin työstö 1h 45m
    • 11:15 12:15
      Lounas 1h
    • 12:15 14:15
      Materiaalin työstö 2h
    • 14:15 14:45
      Kahvitauko 30m
    • 14:45 16:30
      Materiaalin esittelyt 1h 45m
    • 16:30 17:00
      Yhteenveto 30m
Your browser is out of date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

×